03.01.2010 Kaikille hevosille lisätty laukkakisat kilpailukalentereihin.

26.12.2009 Kirjoitin kaksi uutta luonnetta.

20.12.2009 Joululoman kunniaksi lisäsin kaikki muistioissa lojuneet kisat hevosten sivuille, ja edessä olisi vielä laukkakisojen lisääminen.

Etusivu    /     Esittely    /     Hevoset    /     Toiminta    /     Muuta

Tervetuloa!

Olet saapunut laukkatalliin nimeltä Shadiya Arabians (perustettu syksyllä 2006). Muutamat saattavat muistaa tallin nimeltä Sidéral (perustettiin vuoden 2005 alusta). Kyseessä on siis sama talli, mutta vain osoite ja nimi muuttuivat. Kuten nimestäkin saatatte pystyä päättelemään kasvatamme niin monien tuntemaa rotua eli arabeja, mutta massasta poiketen kasvatamme ainoastaan laukkapainotteisia arabeja. Verilinjoista olemme valinneet egyptiläisen verilinjaan ja niiden lisäksi meiltä löytyy myös domestic arabeja.

Tarkoituksenamme olisi parantaa laukkamaailman arabikantaa ja tuoda siihen uutta verta sekä ulkomailta että meidän omista linjoistamme. Kaikki hevoset kisaavat aktiivisesti nuorempana laukoissa ja sen jälkeen niitä ainakin kokeillaan jossain muussa lajissa (esim. westernissä tai kenttäratsastuksessa). Yleensä hevoset jatkavatkin kisaamista n. 12-14-vuotiaiksi täysin kuntonsa mukaan kunnes siirtyvät kokonaan jalostuskäyttöön. Omat kasvattimme tunnet liitteestä SA, joka on aina nimen edessä.

Shadiyassa on tietenkin myös muuta toimintaa kuin pelkästään jalostus. Laukkakilpailuja yritämme järjestää niin usein kuin mahdollista (varsinkin arabeille avoimia kisoja). Toinen "elämän työni" on lisätä laukka-arabien määrää virtuaalimaailmassa. Siksi aika usein lähden kiertelemään ulkomaille ja tuon sieltä kotimaahamme lupaavia laukkaratsun alkuja. Niillä sitten kisaan, kun ne on koulutettu ja täyttäneet kolme. Ensimmäisen kisakauden jälkeen myyn useimmiten kaikki uusiin koteihin, joissa kisaamista voidaan jatkaa. Jos sinua kiinnostaa tuoda hevosia ulkomailta, mutta et itse jaksa alkaa sopivaa etsimään niin minulle voi lähettää mailia ja kysellä tuoduista hevosista tarkemmin. Joukosta löytyy useita erilaisia hevosia ja uskon, että kaikille löytyy varmasti oma sopiva kaunokainen. Usein myytäviä ulkomaan tuonteja näkee myös h.comissa minun topiceissani, joten niitäkin kannattaa tarkkailla.

Jätän teidät nyt viimeinkin rauhaan ja saatte vapaasti lähteä tutustumaan tarkemmin tallimme hevosiin.

Terveisin:
Wenla | sähköposti - vieraskirja


Ulkoasu © Shiro, ulkoasun tausta © The Inspiration Gallery, Ulkoasun kuvat AA, Sisältö © Wenla ellei toisin mainita
Shadiya Arabians on virtuaalitalli / Shadiya Arabians is a sim-game stable