Virallinen nimi Ringan Nuuskuttaja
      Kutsumanimi Nuusku
      Rotu Pitkäkarvainen Collie
      Skp Naaras
      Säkäkorkeus 41 cm
      Syntynyt 20.06.2006 (ikääntyy IRL-ajan mukaan)
      Käyttö Tallikoira
      Kasvattaja Kielometsän Kennel-Talli
      Omistaja ayano / Equilibrium


Yleisesti Nuusku on kiltti ja alistuvainen. Se tulee hyvin toimeen kaikenlaisten ja ikäisten ihmisten kanssa, myös hevoset, kissat ja muut koirat eivät tuota ongelmia.

Hoitaessa Nuusku nauttii harjaamisesta ja turkin pesusta, mutta ei aina oikein malttaisi pysyä paikallaan. Kynsien leikkaaminen on vähän ongelmallisempaa, mutta siitäkin selvitään jos otteet ovat tarkat mutta hellät. Yleensä Nuusku ei edes ehdi aloittaa vihoittelua.

Lenkillä/Ulkona Kulkee aika kiltisti vierellä, mitä nyt jotkut hajut saavat sen innostumaan. Vapaanakin tätä colliepoikaa voi pitää ihan hyvin, sillä se oppii helposti oman reviirinsä rajat eikä poistu sieltä kuin pyydettäessä. Nuuskussa on hieman vahtijan vikaa, mutta vieraat se ottaa vastaan kuitenkin rauhallisesti.

Agility : Nuusku on ketterä ja nopea, joten tämä laji sopisi hyvin sille harrastukseksi.

Näyttelyissä Nuusku on hieman levoton luonteeltaan, ja näyttelyt saattaisivat olla sille hieman liian stressaavia.

Kuljetus : Käyttäytyy hienosti

Eläinlääkärissä Käyttäytyy nätisti jos lääkäri on tuttu, mutta tuntemattoman kanssa saattaa olla aluksi ongelmia. Nuusku on kuitenkin aika sopeutuvainen ja se ymmärtää helposti että lääkärissä käymisessä ei ole mitään vaarallista, päinvastoin.

Muiden koirien seurassa Nuusku ei ole pomo, muttei myöskään varpaittennuolija. Omalla pihallaan Nuusku on tietysti kunkku, mutta muualla se alistuu jos toinen pomottaa.



Isä Nyyhkyn Rekku
II Dogsmoon's Hairy Star
IE Kamil
Emo Really Ringa



Astutus
Emo
Pennut
Syntynyt
Omistaja
-
-
-
-
-



© -
-


-